Crossfitin Maailma

Crossfitin Maailma

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Päivän Urheilija

Nyt lähtee Päivän urheilija- kirjoitukset käyntiin! Ensimmäinen urheilija ei ole (vielä) huippu-urheilija, mutta on monille vielä tuntemattoman lajin, Street workoutin, harrastaja.Niinpä  Johan kertoo, miten päätyi lajiin ja mistä siinä on kyse.



1.Kerro lyhyesti itsestäsi.

Olen 17-v nuori mies ja liikunta on aina jossain määrin ollut osa elämää. Treenaamisen aloitin 2-vuotta sitten, mutta se vakavoitui tosissaan vasta vuosi sitten.


2.Kerro liikuntataustastasi ja nykyisestä treenistä.

Pelasin futista joskus 4-6-luokalla ja sählyä myös,ylä-asteella sitten harrastin kilpauintia ja se kohotti kuntoani paljon. 8-luokalla tajusin että en pääse leukoja kuin 3 ja muutenkin olin aika heikko, alotin treenaamisen sitten leuanvedoilla, punnerruksilla ja kyykyillä ynnä muilla kehonpainoliikkeillä. 9-luokalla leukoja meni jo 31 ja olin "Taisto"-nimisessä kilpailussa siellä olin leuanvedossa toinen ja dipeissä 6 tai 7. Sitten löysin Street-Workoutin kunnolla ja se vei mennessään, pidän oman kehonhallinnasta ja uusien liikkeiden saavuttamisesta, salillakin on tullut välillä käytyä, kivaa vaihtelua mutta en todellakaan jaksaisi ympärivuotisesti!

Nykyään treenaan street-workoutia 2-3 kertaa viikossa ja kuntosali-muotoista treeniä 1-2 kertaa viikossa, yhteensä vähintään 4x viikossa.


3. Kerro Street Workoutista käsitteenä, sekä omasta street workout- treenaamisestasi.

Street-Workout on USA:sta 20-vuotta sitten lähtöisin oleva laji, jossa treenaaminen keskittyy lähinnä kehonpainolla tehtäviin liikkeisiin. Street-Workoutissa on maakohtaisia kisoja(ei vielä Suomessa) ja maailmanmestaruuskisat, kovimmat kisaajat tulevat mielestäni Ukrainasta, Venäjältä ja USA:sta.
Street-workout sisältää erilaisia elementtejä: Staattisia pitoja Front-Lever, back-lever ja planche, räjähtävyyttä ja voimaa vaativia liikkeitä kuten muscle-up, yhdenkäden leuat, planche-punnerrukset ja yhden jalan kyyky. Sitten on vielä ns. trikit ja combinaatiot eli yhdistellään eri liikkeitä tai tehdään jokin liike tavallisuudesta poikkeavalla tavalla esimerkkinä planche kahden, jopa yhden, lasipullon päällä,  tai käsilläseisontahyppypunnerrukset.

Kisoissa arvioidaan jokaista kategoriaa erikseen, yhden tuomarin toimesta ja tarkoitus on saada mahdollisimman näyttäviä ja vaikeita liikkeitä peräkkäin, jotta saa eniten pisteitä.

Oma treenaus street-workoutin suhteen toimii siten että teen yhtenä päivänä aina 1-2 lihasryhmää ja kehittelen liikkeitä niiden lihasryhmien ympärille, joskus saatan tehdä staattisia pelkästään jos haluan parantaa vaikkapa back leveriä. Yleisesti aloitan treenauksen lämmittelyllä jonka jälkeen teen staattiset pidot, ne kuluttavat mielestäni eniten voimia. Sitten teen yleensä räjähtävät liikkeet kuten muscle upit ja lopuksi leukoja, dippejä yms. lisäpainoilla. Liike-comboja tulee myös harjoiteltua reenin lopuksi tai aluksi, mutta yleensä vain yhdessä tai kahdessa reenissä per viikko.
Pyrin erityisesti nyt saamaan olkapäitä vahvemmaksi sillä ne ovat heikoin kohta tällä hetkellä, ja niitä vaaditaan todella monessa street-workout liikkessä, joten reenit sisältävät paljon olkapäihin kohdistuvaa rasitusta.


4.Kerro ruokavaliostasi.

Syön aika monipuolisesti yleensä, karkkia tulee välteltyä eniten. Päivä lähtee käyntiin yleensä puurolla, banaanilla ja marjoilla tai vaihtoehtoisesti 3-5kananmunalla ja puolikkaalla pekonipaketilla.
Päivällä tulee syötyä yleensä jauhelihaa, kalaa tai kanaa ja lisukkeeksi riisiä tai tummaa pastaa/spagettia/makaronia. Välipaloiksi syön rahkaa ja hedelmiä tai muutaman leivän, illalla puuroa tai jämiä päivän ruuista. Pitsaa, hampurilaisia tai sipsejä tulee syötyä harvoin, ehkä 1x kuukaudessa
Lisäravinteita en paljoa käytä, syksystä-talveen käytin massa juomaa ja kreatiinia,ja noin. 3kk ajan käytin BCAA-aminohappoja ja totesin ne erittäin hyviksi! Mutta tällä hetkellä ei ole mitään käytössä. Juon lähinnä vettä ja kevyt maitoa välillä, myös kivennäisvesiä ja light limsoja tulee litkittyä kerran viikossa.


5.Mitä ohjeita ja vinkkejä antaisit aloittelevalle treenaajalle?

Kannattaa keskittyä omaan lajiin ja tavoitteisiin, jos lajina street-workout niin jalat jää helposti taka-alalle koska niitä ei tarvitse kovinkaan monessa liikkeessä. Silti niitä kannattaa tehdä kokonaisuuden kannalta. Nykään näkee turhan monta nuorta jolla ei ole mitään kokemusta salilla/ muusta treenamisesta ja luullaan että lihas kasvaa lisäravinteilla ja penkkipunnerruksella. Sitten on niitä joiden ego on liian suuri 3kk salilla käymisen jälkeen, ja luullaan olevansa salin suurin kaveri… tähän liittyy myös yleensä turhaa huutamista, juomien litkimistä, pakkotoistojen tekemistä joka liikkeessä, puolikkaat toistot liian isojen painojen takia.
Tehkää liikkeet puhtaasti, nukkukaa ja syökää hyvin, siinä niitä neuvoja.



Paljon kiitoksia haastattelusta Johanille! Seuraava päivän urheilija julkaistaan viikon sisään, sillä kertaa haastattelua tuskin on, mutta yleistä tietoa kyseisestä urheilijasta.



Johan

Pituus: 173cm
Paino: 72kg

Ennätykset:

Leuanveto:
-toistot:         43
-lisäpaino leuanveto,
yksi toisto: 57,5kg

Dipit:
-toistot:        38
-lisäpaino dippi        55,5kg

Juoksu:
-Cooperin testi:        2600m
-400m:        1:12

L-sit:        1:01: 1 min, 1 sekunti

Muscle-upit:        15

Maastaveto,1 toisto:     145kg, 2,13x kehonpaino

Pystypunnerrus,1 toisto:58kg, 0,81x kehonpaino


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Päivän urheilija

Ajattelin tänään tai lähipäivinä aloittaa "Päivän (Crossfit) urheilijan" kirjoittamisen. Niissä siis otan aina jonkun treenaajan käsittelyyn, toisinaan aivan tavallisen kotitreenaajan, usein myös jonkun maailmanluokan crossfittaajan. Urheilijan ei tarvitse olla crossfittaaja, myös muutoin kiinnostavat urheilijat ja kovat treenaajat voivat päästä käsittelyyn.

Päivän urheilija lähtee käyntiin tavallisesta treenaajasta, mutta piakkoin on luvassa myös valmiiksi tunnettuja urheilijoita!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Crossfitin Open ohi...
Crossfitin Regionaalit (aluekisat) ohi...
Suomen ensimmäinen joukkuekilpailu Crossfitin mittapuulla ohi..
TARKOITTAA sitä, että Crossfit Gamesit ovat tulossa.

Crossfit Gamesit ovat 3-osaisen Crossfitin maailmanmestaruus kisojen loppuhuipennus. Sinne pääsee kilpailemaan 50 kovinta miestä ja 50 kovinta naista, jotka ovat selvittäneet pitkän tiensä aina Openista aluekisoihin ja sieltä edelleen itse Gameseihin. Kilpailut järjestetään 25.-27.7. Carsonissa, Kaliforniassa.

Kisat tulevat varmasti olemaan taas äärimmäisen raskaat aiempien vuosien tapaan. Urheilijoiden suorituskykyä testataan kolmen päivän aikana monissa erilaisissa lajeissa, joissa  koetellaan fyysisen kunnon eri osa-alueita monipuolisesti.

Ennakkosuosikkina miehissä pidän ehdottomasti amerikkalaista Rich Froningia, joka on voittanut nyt 3 kertaa peräkkäin Gamesit. Hän on kaikilla osa-alueilla hyvä,eikä heikkouksia juuri löydy. Suuri tekijä hänen menestykseensä on myös "treeniäly". Hän osaa tahdittaa suorituksensa täydellisesti eli hän ei aina aloita lajeja aivan täydellä vauhdilla vaan pitää tasaisen, oman vauhtinsa. Yleensä hän lajin/treenin edetessä kuitenkin saavuttaa muut kilpailijat ja menee heittämällä ohi,jos takaa-ajoa edes tarvitaan.

Naisissa voittajasuosikkia on vaikeampi sanoa. Annie Thorisdottir palaa takaisin Gameseihin vuoden tauon jälkeen (loukkaantumisen vuoksi). Häntä voi pitää suosikkina,koska voittihan hän Gamesit vuosina 2011 ja 2012 ja vaikuttaa olevan taas todella hyvässä kunnossa. Hänellä on myös yksi haastaja vähemmän, sillä viime vuoden Crossfit Gamesien voittaja Samatha Briggs ei suoriutunut loppukilpailuun aluekisoista.

Julie Foucher on nyt Thorisdottirin tapaan palannut kilpailuun. Hän ei osallistunut viime vuonna Gameseihin, koska hän tarvitsi lääketieteen opintoihinsa täyden panostuksen. Uskon vahvasti, että hänetkin nähdään vähintään top 5:ssä.

Kannattaa myös tarkkailla Lauren Fisheriä. Hän on Crossfit Gamesien yksilökisoissa ns. "rookie" eli ensikertalainen, mutta rautainen ammattilainen siitä huolimatta. Hänellä on huikeat 8 vuotta Crossfittia takana ja sen huomaa hänen ennätyksistään ja tuloksistaan. Vaikea hänelle sijoitusta povata, mutta varmasti pystyy haastamaan kovimmatkin kilpailijat!

Kuukauden päästä päästään siis nauttimaan Crossfit Gameseista, siihen asti Games-urheilijat vetävät kovaa treeniä ja hiovat kuntonsa kisoja varten tappiinsa. Gameseissa on vuosittain ollut aina jonkilaista uutta elementtiä, esimerkiksi avomeriuintia, ratauintia, armeijan esteradan suorittamista, mini triathlonia ja tietenkin viime vuonna sisäsoudun puolimaratooni. Saa nähä mitä tänä vuonna keksivät :)


Tässä vielä lopuksi omia kuulumisia treenin saralta ja joitakin aiemmin otettuja kuvia,jotka olen unohtanut julkaista.

Treeni on kulkenut erittäin hyvin ja pari kolme viikkoa sitten pidettiin kesäkisat muutaman treenaajan kanssa. Ne menivät mukavasti ja niistä joitain tunnelmakuvia seuraavaksi.








keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kaikkea

Hei!
Aivan uskomattoman pitkäksi venynyt jälleen kirjoitustauko. Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää edes kirjoitella useemmin.!

Ensinnäkin Crossfit Games Regionals reportaasi jäi tyystin tekemättä, joten taidan tehdä siitä pian postauksen. Regionalsit ovat siis toinen karsintavaihe Crossfitin maailmanmestaruuskisoihin pääsemiseksi, ja ne kulkevat alueittain. Juuri viime viikonloppuna oli Euroopan vuoro, josta seuraavassa kirjoituksessa lisää!

Mitä tulee treeniini, niin olin kipeänä ja tuli ikävä suunnilleen viikon mittainen treenitauko, mutta se ei tahtia pysäytä. Nyt ollaan taas treenikunnossa ja treenaillaan innokkaasti kohti kesää!

Täytyy myös pyrkiä tulevaisuudessa lisäilemään enemmän kuvia!


Tuossa vähän videota muutaman viikon takaisista käsilläkävelyistä. Valitettavasti ensimmäinen yritykseni  ei tullut kuvatuksi lainkaan,siinä kävelin ennätykselliset 17,50 metriä. Videossakin ihan kohtuullinen kävely, vaikkakin väsymys selvästi nähtävissä.

https://www.youtube.com/watch?v=7l-Xl-xfrjg

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Cooper ja muuta!!

Hei!
Onpas aikaa ehtinyt kulua edellisestä kirjoituksesta,yli viikko! Lienee siis paikallaan vähän kertailla tapahtumia ja kertoa kohokohdista vähän enemmänkin.

Ensinnä haluan kertoa lisäpainoleuavetotreenistä, joka oli vajaa viikko sitten. Treeni näytti tältä:
Weighted pull-ups 5-5-3-3-3-1-1-1-1

Ensin siis kaksi 5:n toiston settiä, sitten 3 kolmen settiä ja lopuksi 5x1. Vitosessa halusin ehdottomasti ennätyksen, koska siitä on jo aikaa. Kolmosessa ennätys kiinnosti myös ja ykkösessä oli suorastaan himo ennätykseen.

Treeni menikin hyvin, 5:n setit: 20-26kgPR
3: 22-27PR-28PR
1: 27-29,5-33-36PR-40kgF

Tuo viimeinen ykkönen oli erittäin pienestä kiinni,olisi ollut kiva saada tasan 40kg lisäpainoleuka, mutta voimat ei aivan riittäneet. Tuossa videolinkki siihen:

https://www.youtube.com/watch?v=-b1LveRM8R0&list=HL1398700925&feature=mh_lolz


Treeneissäni viime viikolla painotin juoksua aika paljon ja teinkin rankkoja juoksutreenejä Cooperin testiä varten. Esimerkkinä tämä:
Pack
8 minutes to complete:
1-mile run
185-lb. deadlifts, max reps
Then, 10 minutes to complete:
1-mile run
95-lb. power cleans, max reps
Then, 12 minutes to complete:
1-mile run
65-lb. overhead squats, max reps

Erittäin rankka treeni, yhteensä kolme mailin juoksua tuli juostua ja sen lisäksi rankkoja maastavetoja, rinnallevetoja ja valakyykkyjä. Oikeastaan rankin tekemäni treeni vähään aikaan.

Tuossa vielä vähän kuvia tuosta treenistä:








Nyt lisää itse Cooperista.
Perjantaina 25.4. oli siis Cooper. Tavoitteeksi asetin 3100+ metriä, edellisen vuoden tulos oli siis 3030m. Silloin ylitin 3000 metrin maagisen rajan ensimmäistä kertaa, nyt halusin vain olla nopeampi. Taktiikkana ennen testiä oli, että aluksi kierros tai pari, kukin alle 1:30 ja sen jälkeen pyrkii juoksemaan tasaista tahtia, päälle 1:30 kierroksia.

Suunnilleen näinhän se testissäkin meni. Eka kierros oli muistaakseni 1:27 tai 1:28 ja toinen jo hieman yli 1:30. Sen jälkeen tahti pysyi aika tasaisena oikeestaan koko loppuajan, vähän toki hidastuen. Lopputuloksena oli 3160 metriä, johon olen kyllä oikein tyytyväinen! Jos mietitään, että olisiko voinut parantaa,niin ei kauheasti. Aluksi juoksin pari kierrosta yhden kaverin takana, mutta ohitettuani hänet kolmannen kierroksen alussa ei sitten enää oikein kilpailua ollutkaan isosta ryhmäkoosta huolimatta. Kuitenkin kokonaisuudessaan oikein hyvä suoritus!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

WOD Log #5

Hei!
Eilen taas nautittu lepopäivästä ja tänään palattiin treenaamisen arkeen. Alkuun voin kuitenkin kertoa viime treenisyklistä vähän tarkemmin, koska se ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Treenisyklin toisena päivänä oli tarkoitus tehdä Justin-niminen treeni, joka näytti minulle tällaiselta:

Pack
25-15-5 reps for time of:
3/4 Body-weight back squats
3/4 Body-weight bench presses
15-10-5
Strict pull-ups

Sinä päivänä juhlittiin kuitenkin tutun synttäreitä ja kakkukahvit vaativat veronsa, vaikken edes kauheasti herkutellu. Sen huomaa jo tässäkin vaiheessa, että aika pienetkin määrät hyvin epäterveellistä ruokaa tekee huonoa sen päivän treeni kannalta. Siitä huolimatta halusin kuitenkin vielä sinä iltana treenata, koska tällainen yhdistelmä treenissä on aika harvinainen ja hyvä.

Lämmittely meni ihan ok ja valmistelin tangot ja penkin paikalleen. Takakyykkyyn painoksi tuli 54kg, eli noin 3/4 ruumiinpainosta ja penkkipunnerrukseen 52kg. Omistan kaksi levytankoa, joten se nopeutti ja helpotti tossa treenissä asioita huomattavasti.

Aloitin treenin. Ensimmäisen kierroksen kyykyt meni putkeen, vaikkakin suht hitaalla tahdilla. Sitten siirryin penkkipunnerrukseen. Siinä havaitsin, ettei treenistä tule yhtään mitään. Tanko tuntui heti alussa painavalta ja jouduin hajottamaan hyvin pieniin eriin tämän 25 toistoa. Lopulta toistot täyttyivät kuitenkin ja päätin tehdä kierroksen loppuun vetämällä 15 strict-tyyppistä leukaa eli ilman heilumista. Keskeytin kuitenkin treenin tähän, koska tosiaan voimataso oli hyvin huono, eikä tuntunut järkevältä tuskailla treeniä loppuun tällä kertaa.

Seuraavana päivänä söin normaalisti ja päätin tehdä saman treenin ja tällä kertaa loppuun asti, koska ei pitäisi olla enää sokeria suonissa :P . Niinpä samat järjestelyt uudestaan ja ei kun puurtamaan.

Tällä kertaa huomasin heti, että tuntuma on taas normaali ja penkkipunnerrus ei ollut  enää paha, vaan sain isoilla erillä vedettyä ne jokaisella kierroksella, kyykyt aina putkeen ja leuat pienillä tauoilla. Lopputulos oli hyvä ja aika 13:02.


Tästä on hyvä siirtyä tämänpäiväiseen treeniin!


Tänään siis lepopäivän jälkeen ensimmäinen treenipäivä. En tehnyt treeniä, mikä kuului ohjelmointiin tälle päivälle, koska 1,5 viikon päästä koulussa on Cooper-testi tulossa. Haluan siis hioa juoksukunnon kondikseen ja sopiva treeni oli helppo löytää parin viikon takaa. Silloin oli jäänyt välistä tämä treeni:

3 rounds for time of:
Run 800 meters
Rest 2 minutes

Vähän mietitytti ennen treeni, että miten esimerkiksi hengityselimistö toimii, kun varsinaisesti treenissä en ole kauheasti viime aikoina juoksennellut. Pelkoon ei ollut kuitenkaan syytä, vaan treeni meni oikeastaan yli odotusten. Parin vuoden takainen 800m ennätys murrettiin helposti, jokaisella kolmella intervallilla. Ne olivat 2:50, 2:46, 2:44. Jokaisella siis tuli parannusta. Juoksualustasta sen verran, että se oli pitkälti pehmeähköä pihatietä/tietä ja jokaisessa intervallissa oli aina 4 käännöstä ja 4 pientä käännöstä, jotka hieman hidastivat. Radalla voisi mennä siis ainakin alle 2:40.

Oli kuitenkin hyvä havaita, että juoksukunto on nytkin hyvin kohdallaan. Viime vuonna juoksin Cooperissa 3030 metriä, joka oli ensimmäinen 3000:n metrin ylitys. Katsotaan mihin tänä vuonna pääsee, mutta haluiasin ainakin sadalla tai parilla sadalla metrillä voittaa sen!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

WOD Log #4

Eilen en ehtinytkään kirjoitella, mutta käyhän se näin jälkeenpäinkin.

Treeninä oli siis Snatch 1-1-1-1-1-1-1. Tein tällä kertaa pelkästään raakana tempauksia,ja ennätykseni raakana onkin hieman parempi kuin kyykkyyn. Taitaa olla raakana ennätys 62kg ja kyykkyyn 58kg.

Eilen lähin ihan hyvillä mielin tempailemaan. Aluksi tuntui aika hyvältä ekat nostot, mutta painon kasvaessa tulikin vähän ongelmia. En päässyt loppujen lopuksi edes yrittämään ennätystä, kun epäonnistuin 60kg:ssa 3 kertaa.

Treeni näytti minulla siis tältä kokonaisuudessaan:

Lämmittelysarjat:
5x30 kg
3x35 kg
1x40 kg

Treenisarjat:
45-50-55-60F-60F-60F-58kg

En voi sanoa olevani tyytyväinen tähän suoritukseen, mutta eipä se aina mene ihan putkeen. Tempaus varsinkin on hyvin paljon päivästä ja tuntumasta kiinni. Tempausta en ole tehnyt vähään aikaan niii sillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Mutta ei selittelyt auta, ensi kerralla sitten taas lähdetään ennätystä hakemaan!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kuntotesti

Tänään olikin aika lyhyellä varotusajalla koulussa kuntotesti. Ei se onneksi pahaan kohtaan osunut, koska eilen oli vain Back squat voimatreeni eikä esimerkiksi raskasta Metconia.

Tässä harjoitteita ja tuloksiani niissä:

-30 sekuntia istumaannousuja
Maksimi toistomärä tässä ajassa. En pidä lainkaan tästä testistä,tulos oli 26. Ärsyttävää, kun se ei edes juuri tunnu vatsalihaksissa suorituksessa ja sen jälkeen, mutten yksinkertaisesti pysty vetämään paljoakaan nopeammin näitä.

-Flamingo seisonta
Eli 30s aikaa taas,tällä kertaa ohuen laudan päällä on tasapainoteltava yhdellä jalalla pitäen toisesta kädellä kiinni ja pitäen sen takana koukussa. Kello pysäytetään joka kerta, kun horjahtaa pois tämän laudan päältä. Tulokseni oli 2, putosin noin 17 sekunnin kohdalla kerran ja tokalla meni loppuun. Ihan ok suoritus,vuosi sitten tämä meni tosin kertaheitolla.

-Pystypunnerrus 40x 4kg, 40x 6kg, 40x 8kg.
Eli tässä harjoitteessa istutaan selkänojallisella tuolilla selkä suorana ja punnerretaan käsipainoja aina vuorotellen hartioilta tai leuan tasolta suoralle kädelle pään yläpuolelle. Aloitettuaan, se pitää tehdä kokonaan putkeen eli 4kg:lla kun saa tehtyä 20 toistoa molemmilla käsillä niin otetaan lattialta saman tien 6kg painot ja tehdään sama ja vielä 8kg jos voimia riittää.
Olin hyvin lähellä läpäistä tämän jo vuosi sitten, silloin tuloksena oli 117, 120 on siis täydellinen suoritus. Nyt lähdin sitä hakemaan ja sainkin sen.

-Vauhditon pituushyppy & vauhditon 5-loikka
Molemmat ovat aika helppoja minulle. Vauhdittomassa pituushypyssä tulokseni oli 2,85 metriä ja vauhdittomassa 5-loikassa 14,05 metriä. Ihan perushyvät suoritukset.

-Sukkulajuoksu (ehkä 4x noin 5m)
Tässä piti hakea vastapuolen viivalta,joka oli noin 5 metrin päässä, jääkiekko ja tuoda se takaisin. Sen jälkeen piti vielä hakea samalta viivalta toinen kiekko ja tuoda sekin takaisin, sen jälkeen sai loppuajan.
Tämä meni kertayrittämällä aika mukavasti, ajalla 9,35s. Paransin vuoden takaista tulostani yli puolella sekunnilla.

Kuntotestissä oli myös joitain muita pieniä harjoitteita, joita en koe mainitsemisen arvoiseksi.

Nykyisin kuntotestistä pois otettu leuanveto tuli myös tehtyä. Ilmeisesti siis nykyään on niin suuri ero ja yleisesti huono taso kouluissa leuanvedon suhteen, että sitä ei enää pakollisena ole. Liikuntasalissa rekki oli kuitenkin valmiina niin tuli omaksi huvikseni tehtyä maksimileuat. Niitä meni 27, johon olen hyvin tyytyväinen, koska rekki on hyvin epävakaa ja heiluva ja vähän vaikea pitää kiinni. Tuokin oli vain kolmen toiston päässä leuanvetoennätyksestäni, joten hyvä mieli jäi myös tästä!


maanantai 7. huhtikuuta 2014

WOD Log #3

Hei taas!
Eilen ollut lepopäivä teki tehtävänsä ja tänään oli taas lihakset virkeinä uusia koetuksia varten!

Treeninä oli tänään voimatreeniä;

Back squat 3-3-3-3-3

Oli mukavaa tehdä kyykkyä taas pitkästä aikaa, tai pitkästä aikaa nimenomaan kolmosta. Tavoitteeksi ennen treeniä asetin 100kg. Edellinen ennätys oli siis 95kg, tehty 19.8.2013, eli siitä oli jo melko pitkä aika.

Sarjat,jotka tein olivat:
Lämmittelusarjat:
4x 70kg
2x 75kg
1x 80kg

Itse treenin sarjat:
85-90-95-97,5(ennätys!)-100kg (ennätys!!)

Treeni meni siis juuri niinkuin kaavailinkin ja sain nyt maagisen 100kg:n rajan rikki myös kolmen toiston maksimissa. Sanottakoon myös se, että painotukset onnistuivat hyvin, koska en olisi takuulla jaksanut enää yhtään isompaa painoa. Oli siis hyvä lopettaa ennätykseen!

Tässä video vielä viimeisestä setistäni. Tekniikka hieman kärsi tässä, mutta ei kauheen pahasti vielä, ja on sitä paitsi vaikea tehdä ennätyksiä täydellisellä "formilla".




lauantai 5. huhtikuuta 2014

WOD Log #2

Tänään olikin jo taas treenisyklin viimenen päivä, käytän siis tavallista Crossfit-sykliä eli aina kolme päivää treeniä ja sen jälkeen yksi päivä lepoa,taas kolme treeniä ja yksi lepoa jne.

Tänään treeninä 

20 minute AMRAP:
5 Strict handstand push-ups
10 Strict pull-ups
15 Jumping alternating lunges

Tulokseni oli 9 kierrosta ja sen lisäksi 10. kierrokselta käsilläseisonta punnerrukset ja leuat + 2 askel hyppyä.

Treeni oli siis,kuten huomata saattaa,rakenteeltaan aivan samanlainen kuin toissapäivän treeni, mutts vain aivan toisilla liikkeillä ja se otti osittain eri lihaksiin. Päätin hajoittaa heti ensimmäisestä kierroksesta alkaen leuat osiin, aluksi kaksi 5 toiston sarjaa ja seuraavilla kierroksilla pitkälti 5-3-2 systeemillä. Se toimi hyvin ja jaksoin vetää melko lyhyillä tauoilla leukoja pitkään, vaikka tietenkin lopuksi alkoi tauot jo pidentymään. Strict leukoja tehdessä ei siis saa käyttää lantiota eli jaloilla ei saa heiluttaa vauhtia,joten niissä varsinkin on hyvä mennä hillitysti eteenpäin,koska jos väsytät itsesi niillä alussa, se hidastaa tai heikentää treenin tulosta huomattavasti!

Positiivinen yllätys oli, että käsilläseisonta punnerrukset menivät oikeastaan koko treenin ajan putkeen, vaikkakin treenin viimeisessä setissäni horjahdin ja jouduin yhden tekemään vielä uudessa erässä. Ne tuntuivat jo suunnilleen kolmannella kierroksella jonkin verran, mutta onneksi pystyin silti vetämään niitä putkeen aina loppuun asti. 

Askel hypyt mietityttivät ennen treeniä jonkin verran,koska etureiteni olivat vielä aika rasittuneet toissapäivän yhen jalan kyykyistä. Ne olivat kuitenkin hyvin helppoja, pystyin pitään niissä hyvän tahdin ja ei ne oikeastaan missään vaiheessa pahasti ehtineet tuntuakaan.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseeni. Leuoissa olisi ehkä ollut mahdollista välillä pitää vielä lyhyempiä taukoja kuin nyt pidin, mutta en tiedä olisiko se loppupeleissä nopeuttanut vai hidastuttanut vain väsymisen kautta. Hyvä näin. Hyvillä mielin huomiselle lepopäivälle,kun ensimmäinen treenisykli flunssan jälkeen takana :) .Ylihuomenna olisi tarkoitus sitten voimailla takakyykyn merkeissä,eli siitä sitten lisää ylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä!



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Iltaa!
Tälle päivälle tarkoitettu Hang squat clean 5-5-3-3-3-1-1-1-1-1 -voimatreeni jäikin sitten tekemättä, tuossa kuitenkin tutoriaalivideo kyseiseen liikkeeseen:
https://www.youtube.com/watch?v=Z1zna8ONc3I
Se ei suinkaan tarkoita,ettenkö olisi treenannut lainkaan. Kävin vanhalla ala-asteellani treenailemassa, kun siellä on muutama leuanvetotanko ja muutenkin ihan hyvä paikka treenaamiseen. Mukana oli kaverini Johan, joka harrastaa Street workout-tyyppistä treenaamista. Käy katsomassa hänen instagraminsa, nimimerkillä johannsuhonen! Siellä vedeltiin vähän kaikkea kikkailua ja palomiespunerruksia tai voimavetoja,millä nimellä nyt haluaakaan niitä kutsua, ja loppuun vielä parina tehty palomiespunnerrus (Muscle-up)- haaste.
Tuossa videota myös tästä liikkeestä, joka on hyvin vaativa ja raskas:
https://www.youtube.com/watch?v=Fpk1a_PxEw4

Pitkästä aikaa pääsi veteleen tangolla muscle-uppeja. Tuntu aluks vähän haastavalta,mutta kyllä ne ihan hyvin meni loppujen lopuks!



Tässä vähän mallia Front -ja Back leveriin ja niiden yhdistämiseen Johanin toimesta!




Tuossa muscle-upista hidas laskeutuminen front leveriin. Vaatii hyvää kehonhallintaa ja on muutenkin haastava.


Muscle-up parihaaste meni ihan hyvin alle 5 minuuttiin, loppuaika oli 4:31. Teimme siis 35 muscle-uppia mahdollisimman nopeasti niin,että aina toinen teki jonkin verran toistoja ja väsyessään toinen jatkoi siitä heti. Toistot menivät suhteellisen tasan,Johan teki muutaman enemmän tosin. Ensi kerralla tavoitteena sitten vetää tämä alle 4 minuuttiin! :) 

torstai 3. huhtikuuta 2014

WOD Log #1

Olipa mukavaa treenata pienen tai oikeastaan vähän isommankin flunssatauon jälkeen tosissaan. Päivän treeni oli kaiken lisäksi juuri minun makuuni koska sisälsi bravuuriliikkeitäni! :P

Treeni siis 

20:00 AMRAP
5 strict knees-to-elbows
10 one legged squats, alternating legs
4,5m handstand walk

Suomeksi sanottuna siis 20 minuutin aikana toistetaan aina järjestyksessä näitä liikkeitä ja tehtyään ne, aloitetaan alusta. Yhen jalan kyykkyihin asetin heti alussa tavoitteen, että ne on vedettävä putkeen ja kyllähän ne menikin. Vaikka täytyy sanoa, että etureidet olis ollu eri mieltä asiasta, mutta mitä väliä.

Treeni meni kutakuinkin hyvin, vaikkei treenituntumaa tauon jälkeen ollutkaan. Tuloksena 16 kierrosta ja sen lisäksi vielä knees-to-elbowsit ehdin vetään 17. kierrokselta.

Treeni kävi kyllä yllättävän raskaaksi ja asteikolla 0-10 oli ehkä 6-7 kohdalla, joka on jo hyvin raskas kun on Crossfitista kyse. Etureidet väsyivät selvästi eniten joka on tietysti selvä, kun kyseessä on yhden jalan kyykyt ja kokonais toistomäärä niissä nousi kuitenkin 160:een.

Oma suoritus samalla mittarilla oli ehkä 7  ja se on mainiota tässä tilanteessa. Knees-to-elbowsit olivat hieman hankalia, koska strict kieltää heilumisen ja tuossa liikkeessä lähtee väkisinkin heilumaan eli periatteessa niihin tuhlautui aikaa melko paljon. Hyvä fiilis jäi treenistä ja innolla odotan huomista voimatreeniä,joka löytyy täältä:

http://forum.crossfitbrandx.com/index.php/forums/viewthread/18806/

tai suoraan Crossfitin sivulta:

http://www.crossfit.com/mt-archive2/009173.html



Ensimmäinen blogikirjoitus, Tärkeää asiaa Crossfitista ja siihen liittyvistä asioista

Päätin aloittaa tänään viimein kirjoittamaan blogia. Ajatus syntyi jo jokin aika sitten, mutta mietintöjen jälkeen ei löytynyt riittävää motivaatiota. Kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan.

Tulevaisuudessa kirjoittelen treeneistäni eli WODeista (workout of the day) mahdollisimman usein ja koitan välillä saada jonkinlaista kuvamateriaaliakin mukaan. Tulen myös varsinkin lähiaikoina kirjoittamaan erilaisista Crossfit- tapahtumista ja kisoista Suomesta ja maailmalta. Nyt Crossfit Gamesit lähestyvät ja niitä edeltävät Regionaalit eli aluekisat, joten niistä on varmasti luvassa kirjoituksia.

Kommentteja saa aina antaa, koska ne auttavat kehittämään blogia ja vastaan  mielelläni kaikkiin Crossfittiin liittyviin kysymyksiin ja miksen muuhunkin!

Tässä on mahdollisimman lyhyesti, vaikka pitkä lista onkin, tärkeää asiaa Crossfittiin liittyen. Kannattaa lukea tämä varsinkin silloin jos et tiedä vielä paljoakaan Crossfitista tai et ymmärrä jotain asiaa kirjoituksessani. Treenit merkitsen pitkälti englanniksi, koska kaikille liikkeille ei edes ole järkevää suomennosta. Haluan myös heti alkuun muistuttaa, että ennen kuin tekee mitään Crossfit-treeniä, on syytä ymmärtää skaalata treeni, koska huono tekniikka + liian iso paino tai raskas liiike voi aiheuttaa ikäviäkin vammoja. Itsekin skaalaan lähes jokaisen treenin. On siis tärkeää tuntea oma tasonsa ja mennä sen mukaan ja tämä juuri auttaa kehittymään ja siirtymään raskaampiin treeneihin. Anyway, tässä kuitenkin ohjeita ja apuja ja infoa kaikesta:

Mitä on Crossfit?
Lyhyesti Greg Glassmanin kehittämä metodi,jossa yhdistetään painonnosto,voimanosto, juoksu sekä kehonpaino -ja telinevoimisteluliikkeet ja pyritään näin kehittämään kaikkia kunnon osa-alueita tasaisesti.

Tarkemmin voit lukea täältä:
http://www.crossfit.com/cf-info/what-is-crossfit.html



Kaikki treenit löytyvät täältä skaalaamattomina
www.crossfit.com

Sivusto, joka skaalaa jokaisen crossfit.comin eri tasoisille. Erittäin hyvä varsinkinkin aloittelijoille ja keskitasoisille.
http://forum.crossfitbrandx.com/index.php/forums/



Treenipäiväkirja, jota käytän netissä. Yksinkertainen,mutta varsin hyödyllinen pitämään treeneistä ja ennätyksistä kirjaa:
http://21-15-9.com/

Minun sivuni löydät täältä:
http://21-15-9.com/users/597



Infoa liikkeistä ja treeneistä löytyy täältä melko kattavasti:
http://www.crossfit.com/cf-info/exercise.html



Hyödylliset lyhenteet ja termit:

WOD= Workout of the Day eli päivän treeni.

AMRAP= As many reps/rounds as possible. Treenikonsepti,jossa kelloon asetetaan tietty aika, jona on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon kierroksia tai toistoja tiettyä sarjaa

For time= Treenit jotka suoritetaan aikaa vastaan mahdollisimman nopeasti

21-15-9= Treenissä tehdyt toistosarjat,jos liikkeitä on vaikka kaksi, niin teet ensin ensimmäistä 21 toistoa,tämän jälkeen toista liikettä 21 toistoa. Sitten siirryt

15 kierrokseen,jossa taas ensimmäistä 15 toistoa ja toista tämän jälkeen 15. Lopuksi vielä samaan tapaan 9 toistoa molempia ja tähän treeni päättyy.

Tabata intervalli= Yhtä liikettä suoritetaan aina; 20 sekuntia työtä, jonka jälkeen 10 sekuntia lepoa.Taas 20s työtä - 10s lepoa jne. Tämä toistetaan jokaisen kyseisessä treenissä olevan liikkeen kohdalla 8 kertaa. Eli esimerkiksi liikkeitä voisi olla leuanveto,istumaannousu,punnerrus sekä kyykky. Kaikista näistä siis
aloittaen leuoista suoritetaan 8 intervallia jotka kestävät yhteensä 30s ja päättyen kyykkyihin. Yhteensä intervalleja tässä tulee siis 32.

EMoM= Each movement on the minute= Annettu tai annetut liikkeet suoritetaan aina minuutin alussa niin kauan kuin treenin on määrä kestää tai ettei ehdi minuutin aikana tätä tekemään. Yleinen treenimuoto voima -ja tekniikkaharjoittelussa esimerkiksi Tempauksessa ja Rinnallevedossa.

1-1-1-1-1-1-1 tai esim. 5-5-5-5-5= Tarkoittaa voimatreeniä, ensimmäisessä esimerkissä suoritetaan 7 nostoa joissa jokaisessa tehdään 1 toisto. Toisessa esimerkissä on sama idea,paitsi että siinä tehdään 5 nostokertaa joissa jokaisessa tehdään 5 toistoa peräkkäin. Näissä treenimuodoissa pyritään yleensä joko kasvattamaan kierros kierrokselta painoa tai pitämään koko treenin ajan sama paino.

Kettlebell= kahvakuula

Barbell= Levytanko

C2 (Rower)= Soutulaite,jota käytetään Crossfitissa



Yleisiä liikkeitä/ treenejä


-Kehonpainoliikkeitä:

Burpee= Yleisliike, alkaa pystyasennosta,josta laskeudutaan/pudottaudutaan punnerruksen ala-asentoon,jossa rintakehä koskettaa maata ja tämän jälkeen noustaan takaisin seisomaan ja hypähdetään noin 10 cm korkeuteen. Se on yksi toisto. Liike on nostaa sykettä ja on muutenkin kaikinpuolin kuormittava ja perinteinen Crossfit-liike.

Push-up= Etunoja punnerrus.

Sit-up= Istumaannousu.

Squat= Kyykky, alkaa suoraan seisomisesta ja tästä kyykätään alaspäin niin,että lantion kulma käy alle 90 asteen.

Pull-up= Leuanveto. Pelkkä pull-up tarkoittaa, että leuan saa tehdä haluamallaan tyylillä. Ote saa olla siis myötä -tai vastaote, yleisimpiä tyylejä ovat ns. kippaus

leuka, jossa lantiolla tuodaan voimaa vetoon tai strict leuka, jossa jalat pysyvät paikallaan,jolloin liikkeessä ei ole juuri momentumia.

Walking lunge= Kyykkyaskel. Askelletaan kyykkyyn niin, että taaksejäävän jalan polvi koskee maahan. Voidaan tehdä pelkällä kehonpainolla tai lisäpainolla.


Toes-to-bar= Varpaat tankoon. Alkaa roikkuen tangosta ja jalkoja pitää nostaa niin, että varpaat koskevat tankoa ja alhaalla jalkojen tulee käydä tangosta katsottuna sen takana.


-Nostoja:

Deadlift= Maastaveto. Erittäin monipuolinen voimanostosta tuttu liike,jossa tanko nostetaan maasta niin, että lantio suoristuu, polvet lukittuvat ja kädet ovat suorana.

Snatch= Tempaus. Painonnostoliike, joka on teknisesti hyvin vaativa. Tanko pitää nostaa maasta suorille käsille pään yläpuolelle yhdellä sulavalla liikkeellä. Sen voi tehdä raakana,jolloin jaloilla joustetaan jonkin verran tai kyykkyyn,jolloin nostovaiheessa pudottaudutaan suoraan kyykkyyn.

Clean= Rinnalleveto, voidaan tempauksen tapaan tehdä raakana tai kyykkyyn. Eroaa tempauksesta siinä,että tanko nostetaan maasta vain rinnalle,ei pään yläpuolelle.

Jerk= Työntö, liike lähtee tangon ollessa rinnalla ja se työnnetään siitä pään yläpuolelle suorille käsille. Toisto on hyväksytty, kun tanko on suorilla käsillä pään yläpuolella olkapäiden kanssa linjauksessa, polvet ovat lukkiutuneet ja lantio ojentunut.

Shoulder press, push press= Shoulder pressissä tanko työnnetään rinnalta pään päälle jalkojen ollessa kokoajan suorina ja lukkiutuneina. Push press on muuten sama, paitsi että sen alussa saa tehdä jaloilla pienen ponnistuksen,mutta tangon alkaessa nousemaan jalkojen tulee olla lukkiutuneet ja suorana.

Sumo-deadlift high-pull= Pystysoutu. Hyvin kapea ote tangosta, jalat leveästi. Tanko nostetaan maasta noin leuan tasolle.


-Ns. "benchmark"-treenit eli hyvin perinteiset ja suosituimmat Crossfit-treenit. HUOMAA, että ne on kirjoitettu alkuperäisessä muodossaan skaalaamattomina, joten niitä ei sellaisenaan monenkaan tule tehdä!

Fran
21-15-9 reps for time of:
43kg/30kg Thruster
Pull-up
-Hyvin intensiivinen treeni,joka on tarkoitus suorittaa noin 3-7 minuutissa. Kolmessa minuutissa suoritettuna keuhkot alkavat tosissaan ulvomaan ja 7 minuutissakin treeni ottaa koville. Treeni,jota kannattaa kokeilla, mutta EHDOTTOMASTI skaalattuna mikäli ei koe olevansa todella kovassa kunnossa.

Helen
3 rounds for time of:
Run 400 meters
21 Kettlebell swings with a 24kg kettlebell
12 Pull-ups
-Tämä on yksi niistä treenistä, jotka näyttää hyvin helpolta paperilla katsottuna. Kuitenkin tämäkin treeni ottaa voimille ja kannattaa suosiolla keventää kahvakuulaa reilustikin!

Grace
For time:
30 Clean&Jerks @61kg Barbell
-Tämä treeni on parhaimmillaan hyvin nopea ja sellaseina sen on tarkoitus pysyäkin. Siispä taas kerran paino on hyvin korkea tavalliselle tallaajalle ja vähän kokeneemmallekin

Fight Gone Bad!
3 rounds of:
Wall-ball, 9kg ball, 3,05m-high target (Reps)
Sumo-deadlift high-pull (Reps)
Box jump, 51cm Box (Reps)
Push press, 34kg barbell (Reps)
Row (Calories)

Tämä treeni on erittäin brutaali. Idea on siis aina tehdä yhtä liikettä kerrallaan minuutin ajan sen verran mitä ehtii. Ensin siis heittelet palloa seinään kyykyn kautta minuutin ajan,tämän jälkeen ilman lepoa siirryt pystysoutuun ja teet sitä minuutin ajan jne. Teet siis jokaisella kierroksella 5 minuuttia työtä ilman erillistä lepoa. Tämän jälkeen on minuutin lepo kierrosten välissä ja sen jälkeen aloitat taas ensimmäisestä liikkeestä ja sitten kaikkia liikkeitä taas sama juttu. Tätä toistetaan kolme kierrosta. On tärkeää merkitä jokaisen liikkeen jälkeen jokaisella kierroksella toistomäärät kustakin liikkeestä, koska kaikki tarvitsee tietää laskettaessa lopputulosta, joka on siis kokonaistoistot treenistä yhteenlaskettuna.